Eric Williams

vuonna 1944 Williams nimitettiin Anglo-American Caribbean Commissioniin. Vuonna 1948 hän palasi Trinidadiin Caribbean Research Councilin komission varapuheenjohtajaksi. Trinidadissa hän piti sarjan valistusluentoja, joista hän tuli kuuluisaksi. Vuonna 1955 Williamsin ja komission erimielisyyksien jälkeen komissio päätti olla uusimatta hänen sopimustaan. Kuuluisassa puheessaan Woodford Squarella Port of Spainissa hän julisti päättäneensä” laskea ämpärinsä alas ” synnyinmaassaan. Hän rechristened että suljettu puisto, joka seisoi edessä Trinidad tuomioistuinten ja lainsäätäjä, ”University of Woodford Square”, ja eteni antaa sarjan julkisia luentoja maailmanhistoria, Kreikan demokratia ja filosofia, historia orjuuden, ja historia Karibian suurille yleisöille vedetty jokaisesta yhteiskuntaluokasta.

liittyminen kansallismieliseen politiikkaan Trinidad ja Tobagossa

tältä julkiselta näyttämöltä Williams perusti 15. tammikuuta 1956 oman poliittisen puolueensa, PNM: n (People ’ s National Movement), joka ottaisi Trinidad ja Tobagon itsenäiseksi vuonna 1962 ja hallitsisi sen jälkikolonialistista politiikkaa. Tähän asti hänen luentonsa oli suoritettu poliittisen Valistusliikkeen alaisuudessa, joka oli 1940-luvulla virallisen opettajainliiton vaihtoehdoksi perustettu Opettajainvalistus-ja kulttuuriyhdistys. PNM: n ensimmäinen asiakirja oli sen perustuslaki. Muista ajan poliittisista puolueista poiketen PNM oli hyvin järjestäytynyt, hierarkkinen elin. Sen toinen asiakirja oli kansan peruskirja, jossa puolue pyrki erottautumaan trinidadilaisessa politiikassa tähän asti vallinneista ohimenevistä poliittisista kokoonpanoista.

kahdeksan kuukautta myöhemmin 24.syyskuuta pidetyissä vaaleissa kansan Kansallisliike voitti 13 vaaleilla valitusta 24 paikasta lakiasäätävässä neuvostossa ja voitti 6 16: sta uusintavaaliehdokkaasta. Vaikka PNM ei saanut enemmistöä 31-jäseniseen lakiasäätävään neuvostoon, hän onnistui vakuuttamaan siirtomaiden valtiosihteerin antamaan hänelle luvan nimetä neuvoston viisi nimitettyä jäsentä (kuvernöörin Sir Edward Betham Beethamin vastustuksesta huolimatta). Näin hän sai selkeän enemmistön lakiasäätävään neuvostoon. Williams valittiin näin pääministeriksi ja hän sai myös kaikki seitsemän ministeriään valituksi.

Federation and independenceEdit

toisen maailmansodan jälkeen Britannian Siirtomaaministeriö oli pitänyt parempana, että siirtomaat siirtyisivät kohti poliittista itsenäisyyttä sellaisissa liittovaltiojärjestelmissä, jotka olivat näyttäneet menestyvän Kanadan 1800-luvulla perustetusta Kanadan valtioliitosta lähtien. Brittiläisessä Länsi-Intiassa tämä päämäärä osui yksiin alueen kaikissa siirtomaissa 1930-luvulla syntyneiden nationalististen liikkeiden poliittisten päämäärien kanssa. Montego Bayn konferenssi 1948 oli julistanut yhteiseksi tavoitteeksi Länsi-Intian saavuttaman ”Dominion statuksen” (joka merkitsi perustuslaillista itsenäisyyttä Britanniasta) liittovaltiona. Vuonna 1958 brittiläisestä Länsi-Intiasta syntyi Länsi-Intian liitto, joka kun Brittiläinen Guayana (nykyinen Guyana) ja Brittiläinen Honduras (nykyinen Belize) päättivät jättäytyä liiton ulkopuolelle, Jamaika Ja Trinidad ja Tobago jäivät hallitseviksi toimijoiksi. Useimmat eri alueiden poliittiset puolueet yhdistyivät yhdeksi kahdesta liittovaltion poliittisesta puolueesta-Länsi-Intian liittovaltion työväenpuolueeksi (jota johtivat Barbadoksen Grantley Adams ja Jamaikan Norman Manley) ja Manleyn serkun Sir Alexander Bustamanten johtamaksi demokraattiseksi työväenpuolueeksi (DLP). PNM liittyi ensin mainittuun, kun taas useat oppositiopuolueet (kansan demokraattinen puolue, Trinidadin Työväenpuolue ja poliittisten Edistysryhmien puolue) liittoutuivat DLP: n kanssa ja yhdistyivät pian muodostaen Trinidadin ja Tobagon demokraattisen työväenpuolueen.

DLP: n voitto vuoden 1958 liittopäivävaaleissa ja sitä seurannut PNM: n huono menestys vuoden 1959 Maakäräjävaaleissa heikensi Williamsin asemaa liittovaltiossa. Lordi Hailes (federaation kenraalikuvernööri) kumosi myös kaksi PNM: n ehdokkuutta liittovaltion senaattiin tasapainottaakseen suhteettoman WIFLP: n hallitsemaa senaattia. Kun Bustamante veti Jamaikan pois liittovaltiosta, Trinidad ja Tobago jäi kestämättömään asemaan, sillä sen piti huolehtia 75 prosentista liittovaltion budjetista ja sillä oli alle puolet liittovaltion hallituspaikoista. Kuuluisassa puheessaan Williams julisti, että ”yksi kymmenestä jättää nollan”. Kun PNM: n yleisneuvosto hyväksyi asiaa koskevan päätöslauselman 15 päivänä tammikuuta 1962, Williams erotti Trinidad ja Tobagon Länsi-Intian federaatiosta. Tämä toiminta johti siihen, että Britannian hallitus hajotti liiton.

vuonna 1961 PNM oli ottanut käyttöön kansan edustus-lakialoitteen. Lakiesityksen tarkoituksena oli uudistaa vaalijärjestelmää ottamalla käyttöön pysyvä äänestäjien rekisteröinti, henkilökortit, äänestyskoneet ja tarkistetut vaalirajat. DLP näki nämä muutokset yrityksenä riistää äänioikeus lukutaidottomilta maaseudun äänestäjiltä pelottelun avulla, peukaloida vaaleja äänestyskoneiden avulla, sallia Afrokaribialaisille siirtolaisille muilta saarilta äänioikeus ja gerrymanderoida rajat varmistaakseen PNM: n voiton. Vastustajat PNM näki ”todiste” näistä väitteistä, kun A. N. R. Robinson julistettiin voittaja Tobago paikka vuonna 1961 enemmän ääniä kuin oli rekisteröityjä äänestäjiä, ja se, että PNM pystyi voittamaan jokaisen seuraavan vaalien kunnes 1980 Tobago House of Assembly vaaleissa.

vuoden 1961 vaaleissa PNM sai 57% äänistä ja 20 paikkaa 30: stä. Tämä kahden kolmasosan enemmistö antoi heille mahdollisuuden laatia itsenäisyyden perustuslaki ilman DLP: n panosta. Vaikka DLP tuki Siirtomaaministeriötä, se esti itsenäisyyden, kunnes Williams onnistui tekemään DLP: n johtajan Rudranath Capildeon kanssa sopimuksen, joka vahvisti vähemmistöpuolueen oikeuksia ja laajensi Opposition senaattorien määrää. Capildeon suostumuksella Trinidad ja Tobago itsenäistyi 31. elokuuta 1962, 25 päivää Jamaikan jälkeen. Pääministeriyden lisäksi Williams toimi myös valtiovarainministerinä vuosina 1957-1961 ja 1966-1971.

Mustat voimamiehet

Pääartikkeli: mustan vallan vallankumous

vuosien 1968 ja 1970 välillä mustan vallan liike voimistui Trinidad ja Tobagossa. Liikkeen johtajuus kehittyi Länsi-Intian yliopiston St. Augustinen kampuksen undergraduates-Killassa. Geddes Grangerin johtama National Joint Action Committee liittoutui öljykenttien työläisten ammattiliiton George Weekesin ja sittemmin nuoren ammattiliittojen lakimiehen ja aktivistin Basdeo Pandayn johtamien ammattiyhdistysaktiivien kanssa. Mustan vallan vallankumous alkoi vuoden 1970 karnevaalien aikana. Vastauksena haasteeseen Williams vastasi lähetyksellä ”I am for Black Power”. Hän otti käyttöön 5 prosentin maksun työttömyyden vähentämisen rahoittamiseksi ja perusti ensimmäisen paikallisesti omistetun liikepankin. Väliintulolla ei kuitenkaan ollut suurta vaikutusta protesteihin.

poliisi surmasi mielenosoittajan 3. huhtikuuta 1970. Tätä seurasi 13. huhtikuuta Tobago Eastin kansanedustajan A. N. R. Robinsonin ero. 18. huhtikuuta sokerityöntekijät menivät lakkoon, ja puhuttiin yleislakosta. Vastauksena tähän Williams julisti hätätilan 21. huhtikuuta ja pidätti 15 mustan vallan johtajaa. Vastauksena tähän osa Raffique Shahin ja Rex Lassallen johtamista Trinidad ja Tobagon Puolustusjoukoista kapinoi ja otti panttivankeja armeijan kasarmilla Teteronissa. Trinidad ja Tobagon rannikkovartioston toiminnan ansiosta kapina saatiin hallintaan ja kapinalliset antautuivat 25.

Williams piti kolme lisäpuhetta, joissa hän pyrki samaistumaan Black Power-liikkeen tavoitteisiin. Hän kokosi hallituksensa uudelleen ja erotti kolme ministeriä (mukaan lukien kaksi valkoista jäsentä) ja kolme senaattoria. Hän ehdotti myös yleistä järjestystä koskevaa lakiehdotusta, joka olisi rajoittanut kansalaisvapauksia pyrkiessään hillitsemään protestimarsseja. Julkisen vastustuksen jälkeen, jota johti A. N. R. Robinson ja hänen vastaperustettu Action Committee of Democratic Citizens (josta myöhemmin tuli Democratic Action Congress), lakiesitys vedettiin pois. Oikeusministeri Karl Hudson-Phillips tarjoutui eroamaan lakiesityksen epäonnistumisen vuoksi, mutta Williams kieltäytyi erosta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.